Torstaina jäi pentueskari välistä yksinkertaisesti saamattomuuteni ja angstini takia. Mulla ei ollut yhtään treeni-fiilis, joten en viitsinyt lähteä väkisin Magia ja itseäni sinne tuljuttamaan. Magi sitä paitsi vaistoaa mielentilani niin hyvin, että en olisi tullut muuta kuin entistä vihaisemmaksi. Joten vietettiin ansaittu sadepäivä nukkumalla ensin puoleen päivään ja sitten äidin kanssa kauhuleffan ja irtokarkkien parissa. Mä olin muutenkin niin kuitti univelkojen kasaantumisesta johtuen, että suorastaan nautin saadessani pötköttää sohvalla ilman omantunnontuskia.

Magilla on nyt tullut se vaihe, että se varastaa yksinollessaan kaiken kuonon yläpuolella olevat. Esimerkiksi edellispäivänä se oli vienyt naulakosta hupparin ja nyppinyt niitä naruja. Olin kuvannut Magin päivää uteliaisuudesta. Kyllä mä siinä hihittelinkin, kun neiti luulee olevansa niin kovin ovela. Näpsä esimerkiksi yrittää haudata maitopurkkikongin sanomalehtien alle, se selittää sen, miksi lehdet on suikaleina kun tulen kotiin.

Tänään ei ollutkaan yhtä kiva ylläri. Magi oli todella viihdyttänyt itseään pistämällä pystyyn perjantapirskeet. Se oli kiskonut naulakosta vaatetelineen (sellaisen verkkokankaisen) alas, lehdet oli pieninä muruina pitkin lattiaa, se oli varastanut aurinkolasini tiskipöydän kulmalta ja pureskellut niitä, pudottanut yöpöydällä olleen lasin (jossa oli vettä pohjalla) ja se oli sirpaleina lattialla. Ei muuten mitään, mutta mulla oli tänään aamuvuoro ja herätyskello soinut neljältä. Eikä siinäkään mitään, mutta se vitun yhdeksän sekunnin maali kuohutti naapureita siihen malliin, että musiikki ja meteli raikasi pitkälle yöhön. Yritä siinä sitten nukkua saatana.

No, huokaillen aloin siivoamaan ja totesin, että täytyy tehdä entistä parempi saneeraus. Toivon, ettei Magi kasva enää hirveästi korkeutta, koska muuten siitä tulee niin iso, että se kiskoo kaikki alas. Onko se joku ohimenevä vaihe? Dara tuhosi ainoastaan oman nenänsä korkeudella olevat tavarat kuten seinäpaneelin ja tuolin jalat. Miten mä olen näin noviisi tässä?

Eniten ihmettelen (kuiskaan) ettei tuo ole hoksannut huonekasveja, jotka kuitenkin ovat suhteellisen näkyvillä. Nyt kun sanon näin, mun on pakko nostaa ne korkeammalle. Ongelmana on vaan se, ettei mulla ole enää tasoja, mihin nostaa. Magi pääsee kirstun päälle, jos se jossain vaiheessa sen tajuaa, ja sitä kautta ylettyy lipastolle. Irtaimiston pystyn piilottamaan kaappeihin ja laatikoihin - jotka muuten sivumennen sanoen on jo aika täynnä - mutta isommat tavarat onkin sitten iso kysymysmerkki. Huoh, kunhan ei koko kämppää uusiksi laita. Ei nähtävästi kongit enää kauan kiinnosta, kun alkaa näpsällä aivotoiminta hyrrätä turhan suurilla kierroksilla.

Eniveis, siivottuani kömmin novellin kanssa sänkyyn ja ajattelin vetäväni muutaman minuutin tirsat. Maria kuitenkin soitti ja pyysi lenkille. Lähdin, koska ajattelin, että kunnon juoksutus tekisi Magille hyvää ja mä saisin vapaa-illan, en kuitenkaan jaksaisi valvoa kauan (ja auta armias jos tuo bassonjytke jatkuu vielä 23 aikaan!) Joten painuttiin metsään, jossa Magi dippasi itsensä mutaan ja suohon. Onneksi pyöriminen sammaleissa auttoi pahimmista eroon. Kierrettiin Hesen kautta meille, josta mä painuin suihkuun ja nyt makaan puoli kuolleena sängyllä ja odotan, että pääsen nukkumaan.

Käytin Magin väsymystä hyväksi ja napsaisin etutassuista kynnet lyhyemmäksi. Vähemmällä huudolla mentiin taas, pikkuhiljaa edistystä, vaikka semi harvoin niitä trimmaankin. Olisi saanut enemmänkin ottaa, mutta menkööt. Yritin opettaa maahanmenoa (taas), mutta tuntuu, ettei Magi ymmärrä ollenkaan, mikä sen idea on. Kädet on aina verillä, kun se huitoo ja kaivaa tassujensa kanssa. Se muutenkin häslää niin paljon, eikä keskity ollenkaan siihen, mitä siltä pyydän. Sama, jos ollaan koulutuksessa. Se keskittyy pelkkään namiin niin, että rupeaa sekoilemaan.

Eilen muuten se ajokoira-pösilö teki oikein tempauksen. Mä olin aamupörrössä ulkona ja neuvottelin äidin kanssa päivän ohjelmasta. Jäätiin hyvän matkan päähän seisoskelemaan, kun en viitsinyt puhelin korvassa lähteä taiteilemaan siitä ohi. Mitä tekee hän? No hitto, se lähti tulemaan hetken pällistelyn jälkeen kohti ja kysyi saako tulla moikkaamaan. ÖÖÖÖÖÖ, olen puhelimessa eli arvaa!? Pakkomielle nousee huippuunsa. Miksei se vaan voi antaa olla? Mulla nousee nykyään aina harjakset pystyyn, kun vaan näen vilauksenkin siitä.

Ohitukset menee muuten ok, jos pääsen kiertämään tarpeeksi kaukaa, eikä vastaantuleva kauho hullun kiilto silmissä kohti. Namin kanssa on onneksi helppo motivoida ja naksuttelemalla. Faija toisin meinasi senkin romuttaa, kun se kysyi, onko Magi rokotettu ja saako päästää tervehtimään. Mä karjaisin puhelimeen, että EI todellakaan, koska ohitukset on muutenkin lite problem ja teen koko ajan töitä, että saan sen kulkemaan ihmisten, pyörien ja kävelevien broilerien ohi ongelmitta. Välillä sujuu paremmin ja välillä menee lekkeriksi koko homma.

Täytyy ukolle vielä painottaa oikein matalalla äänellä, ettei missään nimessä päästä kenenkään luo kadulla. Magihan tekee muiden kävelyttäjien (eli äidin, Marian yms) kanssa sitä, että se viuhtoo hihnassa kuin vauhko hevonen ja kiskoo kaikkien luokse remmi kireällä. Okei, tekee sen munkin kanssa, mutta se tietää, missä kohtaa mun pinna kulkee. Faijakin on niin onneton sen komentamisen kanssa ja sillä on jotain ihme metodeja. Ikään kuin ne tohon aasiin tehoaisi! Magi näyttää välillä munkin kielloille keskisormea.

Se sanoi mulle tänään puhelimessa, että hänellä on melkein vaikeuksia pitää siitä kiinni, kun se vetää muiden luo. Okei, se meni vähän yli. Magi on suht pieni vielä ja vaikka sillä jonkun verran voimaa on, mutta ei sen aikuista miestä pitäisi kaataa. Sitä paitsi mä olen sanonut, että mielummin "lähtee karkuun" tai kiertää kauempaa. Kuulemma ne koirat vaan tulee jostain. ARGH kun hermostun pelkästä selittämisestä. Siis voisi vähän katsoa ympärilleen. Tutka päällä. Niin me muutkin tehdään kun lähdetään ad/hd:n kanssa ulos. Toiseksi, suuta auki. Kunnon rähähdyksiä eikä sitä piip piip meininkiä.

Faija sanoi mulle kerran, että en saa huutaa Magille. A) En huutanut B) Se pikku ininä ei auta mitään C) Nyt vasta Magi on alkanut ymmärtää, että kun mä rähisen, se todella tarkoittaa sitä, että kyseinen toiminto loppuu ja vähän välittömästi. Kovapäisten koirien omistajat tietää mistä mä puhun. Mä en jaksa näitä itsestäänselvyyksiä vääntää ratakiskosta. Inhottavaa, kun täytyy yhden ihmisen takia stressata, että mitä se Magin kanssa keksii.

Taas tuntuu siltä että vaahtoan turhasta, mutta rehellisesti sanottuna mä huomaan koska faija on käynyt Magin kanssa ulkona. Kotiin tullessa on ihan erilainen meininki mitä muiden kanssa. Tuo vauhkoaa enemmän ja härkkii pihalla koko ajan kaikkea. Vetää siis kuusi-nolla. Tai ainakin yrittää. Harmi vaan, ettei mulla riitä sympatiaa 8 ja puoli tuntisen työpäivän jälkeen. :D Mutta onneksi Magin ja mun yhteiselo sujuu ilman suurimpia konflikteja, Magi ei edes ulise enää yksinollessaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Nykyään olen antanut sen olla koko asunnossa ja se nähtävästi toimi. Välillä tuo haukkuu rapun ääniä, postia ja omille leluilleen, mutta se ei ole vaarallista ottaen huomioon alakerran ikuisen subbarin jumputuksen.

Magi on nyt 14 viikkoa. Niin se aika menee. Kahden viikon päästä mä valmistun ja kuutti täyttää virallisesti 4 kk. Painoakin on lähemmäs 10kg, huikeeta. :)

- M.

Päivitysten aika taas.

Magilla on hyviä ja huonoja päiviä (kuten kaikilla muillakin) huutojensa kanssa. Esimerkiksi alkuviikosta oli ollut suht hiljaa, torstai ja perjantai huutanut enemmän ja eilen kolmen tunnin jälkeen vähän. Sen sijaan tänään päivällä, kun olin äidin luona äitienpäiväkahvilla neiti oli haukahtanut kerran-pari jollekin ja muuten ollut hiljaa. Olin nelisen tuntia liikenteessä ja muutenkin omituiseksi asian tekee sen, että Magi oli yökylässä äidillä ja kävin vain hakemassa näpsyn kotiin, en ehtinyt kauan edes istua sen kanssa kun piti taas mennä. Ensimmäistä kertaa jätin Magin koko asuntoon, liekö sitten vaikuttanut asiaan. En oikein pysy Magin mielentilojen perässä.

Toivon silti, että se menee iän myötä ohi. Onko kellään sanoa varmaksi?

Jäi torstain pentueskari kertomatta, koska olin yksinkertaisesti niin poikki koko viikosta ja perjantaina mulla oli vielä stressaava tilanne, kun oli kolmen vuoden opiskelut näytöt edessä. Läpi meni ja minäkin valmistun vihdoin ja viimein. Kuitenkin, torstaina treenattiin kieltoa, ettei koira saa ottaa mitään maasta. En osaa sitä paremminkaan kuvailla. Piti siis rähähtää ja elekielellä viestittää sen olevan kiellettyä. Magin kanssa ei ongelmaa, koska ollaan itsenäisesti kotona harjoiteltu sitä, multahan vähän väliä putoilee jotain. Piti alkaa hyödyntää muiden namikekoja, kun omien kanssa tuli liian tutuksi. Hyvin sujui silti.

Sen lisäksi harjoiteltiin seisomista. Se oli mennä ihan penkin alle, koska Magi ei tajunnut, mistä palkkasin sitä. Sen pää pyöri, välillä (tai melkeinpä koko ajan) se tarjosi istumista, tassua ja vaikka mitä. Yritin ensin niin, että liikuin vähän, että se tajuaisi seisomisen mutta se vain seurasi kättäni ja tuli sivulle istumaan. Yritin tehdä pienempää liikettä, mutta sitten se ei siirtynyt yhtään. Lopetin hetkeksi ja käskytin istumaan vierelle. Palkkasin ja aloitin uudestaan. Ei onnistunut. Se ei vain ymmärtänyt mistä palkkasin, luuli varmaan että palkkasin kontaktista. Mä en tiedä, se ei oikein tuntunut hoksaavan sitä, oliko sitten itsessä vai tehtävässä vika ja mulla alkoi namit taas loppua. Vaikka olin tehnyt ekstramäärän taskuun, ne väheni silti. Lopetin harjoituksen siihen ja totesin, ettei se seisomisen opettelu nyt niin paha juttu ole, vaikka jättäisin toteuttamatta. En tiedä miksi, mutta jotenkin en oikein pidä tuosta koulutuksesta.

Muuten on mennyt tosi hyvin. Tänään aamupäivällä kyllä meinasi taas hermo palaa kanssalenkkeilijöihin. Tulin äidin luota ja mulla oli Magi oikeassa ja pyykkipussi vasemmassa kädessä. Näin melko kaukaa, että pihan vasemmalta puolelta tulee mies mäyräkoiran kanssa. Se oli fleksissä. Ensin ei mitään, sitten se hoksasi meidät ja HUPS kuinka se fleksi venyikin viisimetriseksi! Voi vittu että mulla kilisi taas! Magi kauhoi sen luo ja mies sössöttää "se on lapsi vielä älä mene se on lapsi" ja mukamas yrittää vetää koiraansa pois.

MÄ EN TAJUA MITEN VAIKEAA VOI OLLA KÄSITTÄÄ ETTÄ JOS SELVÄSTI OLEN MENOSSA OHI, MIKSI SE KOIRA PITÄÄ PÄÄSTÄÄ!?

Argh, että otti hermoon! Kysyin siltä mieheltä vihaisesti, että miksi sä jumalauta päästät sen maastonakkis tänne kun näet etten halua sitä lähelle ja mulla on kädet täynnä (plus olin hikinen ja se pyykkipussi painoi jonkun verran.) Se ei vastannut siihen mitään ja mä jatkoin saman tien matkaa. Uskomatonta toimintaa! Mä ostan Magille jonkun liivin ja ompelen siihen "älä koske, olen koulutuksessa" Niitä ei saa nimenomaan rohkaista katsomalla päin tai hymyilemällä tai ylipäänsä reagoimalla siihen että ne on olemassa. Siltikin jotkut väen väkisin päästää koiransa lähelle. Jumalauta joku kerta mulla vielä oikeasti napsahtaa!

Mutta joo. Kynsienleikkuukin sujuu joten kuten jo, tai ainakin paremmin kuin ennen. Eikä tuo ainakaan vielä ole tuhonnut mitään. Perjantaina se oli varastanut avainkipon ja levittänyt sisällön olohuoneen lattialle, samaten lipaston ja koulupöydän päältä ottanut tavaraa. Muuten kaikki ok.

Tänään oltiin Marian ja lauman kanssa Kullaavuoren luontopolulla riekuttamassa koiria. Parisen tuntia vietettiin metsässä vaeltaen ja kyllä oli hiljaista lössiä kotimatkalla. Kotiinpäästyä Magi söi ja sammui naulakon alle. Mä kävin suihkussa ja tein toasterillisen voileipiä ja keitin teetä. Nyt väskättää kiitettävästi. Huomenna taas töihin, ögh.

Terkuin, M & M.

Taas sellanen perusviikonloppu: perjantaina kotona, lauantaina äidillä ja sunnuntaina Marian ja koirien kanssa ulkona. En kestä istua kotona hurjaa kahden päivän vapaata, vaan tarvitsen jotain ohjelmaa tai edes sosiaalista elämää. Tai vain toisen ihmisen seuraa, vaikka me vain istuttaisiin ja katsottaisiin telkkaria. Koska yksinäisyyskin hajottaa. Magin kanssa jos istuu lattialle niin se vaan tohisee ympärillä ärsyttävästi.

Tänään olikin jännä tilanne edessä, kun päätin pitää näpsyn koko päivän yksin kotona ilman, että kukaan tulee päästämään välissä pihalle. Aamu alkoi hajamielisesti, kun ensin unohdin jättää äänityksen, sitten aurinkolasit ja kolmanneksi kongin. Magi ei onneksi hirveämmin ihmetellyt asiaa, vaan leikki "piilottamani" namikäärön kanssa. Ilmeisesti en laittanut tarpeeksi ovelaan piiloon, kun se löysi sen heti.

Aamupäivään asti mietin, miten kotona pärjätään, sitten kiire ja rutiinit alkoivat kiidättää työpäivääni kohti loppua. Vasta kotipihalla alkoi jännittää uudestaan. Ainakin oli hiljaista, sen totesin seisoessani hengittämättä rappiksessa. Kotona odotti normaali kaaos. Maitopurkit silputtuna, kotihousut lattialla (näpsä oli kuin olikin yrittänyt sänkyyn) ja kakkosasiaa jonkun verran pitkin lattiaa. En tiedä mitä se on puuhannut sen kanssa.

Siivottuani ja käytettyäni Magin ulkona kuuntelin nauhan. Näyttäisi siltä, että 7 tuntia on Magin kipurajalla, sen jälkeen on itkeskellyt aika paljon, mutta ei onneksi niin paljon kuin pelkäsin tai jos verrataan alkuaikoihin. En silti ole huolissani, koska mielestäni päivä meni paremmin kuin osasin odottaa. Aamupäivästä oli pari lyhyttä haukahdusta, iltapäivästä enemmän. Mä luulen, että sen kärsivällisyys alkaa loppua silloin. 9 tuntia on kuitenkin hirmu pitkä aika noin pienelle. Tulipahan kokeiltua. Taidan pitää 7 tunnin rajan vielä toistaiseksi voimassa ja odottaa, että tuo vähän kasvaa.

Ja iltapäivästä kuuluu kuitenkin enemmän meteliä, kun ihmiset tulee töistä yms. Mielestäni ihan onnistunut kokeilu. Kotiin tultuani se sai vuosisadan hepulin. Vinkui ja pomppi ja hyppi ja poukkoili. Kesti pitkään ennen kuin sain laitettua sille pannan. Aina kumartuessani se hyppäsi vasten ja piti odottaa. Kun viimein sain pujotettua pannan, se osui pari kertaa sen suuhun ja sitten mentiin rappuset alas niin että hihna vinkui kireyttään.

Välillä melkein unohdan, että tuo on ihan kakara ja opetteleminen kestää edelleen. Tätä yritän iskostaa päähäni koko ajan. Kyllä se osaa yllättääkin. Mutta nyt täytyy hankkia lisää aitaa sängyn ympärille. Nähtävästi neiti on turhan kekseliäs yksinään ja joku kaunis päivä se todella on sängyssä...kera "kivojen pikku yllärien jotka tekee äidin iloiseksi"

Nyt syömään.

- M.

Ja ensimmäistä kertaa meinasi todella palaa hermo kiinni Magiin. Tuli viesti keskellä päivää, että Magi oli kakannut - SÄNKYYN! Ensimmäinen ajatus oli, että miten helvetissä se on päässyt korotettuun sänkyyni. Pikainen yhteenlasku todisti sen, että neiti on hypännyt sohvalle, sohvalta rahille ja sitä kautta sänkyyn. Todennäköisesti se ei ole heti keksinyt miten tulla alas, koska sänkyni tosiaan on hiukan yli standardikorkeuden (entisen kämpän takia) ja sitten sille on tullut hätä tai se on ollut puhdas mielenosoitus - vähän väärä adjektiivi kuvaamaan tätä tapahtumaa. Veikkaan kuitenkin, ettei Magi ole tajunnut, miten pääsee alas ja viettänyt hyvän tovin sängyssä. Tai sitten se tosiaan on osoittanut mieltään yksinjäämisestä ja siitä, että minä nukun siinä. En tiedä. Vaikea sanoa, kun ei ollut kamera päällä. Pitänee seuraavaksi ladata sellainen ohjelma. Vinkkejä, anyone?

Lähempi tarkastelu osoitti, että sängyn reunassa (ei siis keskellä) oli haiseva jäännös ykkös - ja kakkosasiasta samassa paikkaa. Kaiken lisäksi se oli retuuttanut Manun ja Patun (pehmoleluni) eteiseen. Jumalauta, piti töissä oikein laskea kymmeneen, etten räjähtänyt. Tiedän sen olleen puhtaasti uteliaisuutta, mutta kyseessä ovat lempipehmoleluni, joilla molemmilla on tarina takana, joten siksi kiivas reaktioni. Mieli kuitenkin vaihtui sadistiseen nauruun, kun olin kuitenkin varautunut tähän päivään ja ostanut kompostiaitaa neljä palaa. Muhahahahaa! Askeleen edellä. Ja jos sekään ei toimi, niin neiti muuttaa keittiö-eteinen välille ja saa mun puolesta huutaa vaikka kiduksensa rikki. Sänky on pyhä asia varsinkin mulle ja Magilla ei ole sinne mitään asiaa, kuten ei sohvallekaan.

Positiivista asiassa on se, että onneksi teki sänkyyn eikä melkein tonnin sohvalle.

Nyt kyhäsin aidasta viritelmän sohvan ympärille. Kestää kuitenkin jokusen kuukauden ennen kuin Magi hyppii sänkyyn ja siihen mennessä se on toivon mukaan sisäsiisti. Jessus miten kiehahti. Kyllä huomaa, kenellä on ollut tylsää, vaikka jätinkin sille aktivoivia juttuja. Pitänee vaihtaa taktiikkaa. Huomenna on sitten pyykkipäivä. Aluslakanassa pystyy vielä nukkumaan, mutta päiväpeitto, pussilakana ja täkki menee ehdottomasti pesuun. Oli vielä vaaleanharmaa päiväpeitto, huoh. Niin kai se täytyy yrittää itseään lohduttaa, että lapsi se on vielä. Joku pieni ääni sanoo silti takaraivossa että "kiusallaan teki, mokoma pirulainen" Mutta kuitenkin, turhautuminen ja sen määrä.

Ja totta kai, kun Magi hoksasi kuinka kiva juttu se sohva olikaan, se kokeilee uudelleen. Harmi vaan, että nyt siinä on esteet ympärillä. Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa, siltikin.

Iloisempiin asioihin. Tänään oli pentueskarin toinen kerta ja teemana oli seuraaminen. Eli koira piti saada pyöräytettyä vierelle, pari askelta seuruuta, istumaan ja palkka. Magi tajusi parin toiston jälkeen idean, mutta se ei ollut oikeastaan vaikeaa, kun tuo tarjoaa istumista kaikkeen. Harjoiteltiin myös kontaktin ottoa ja tänään sujui paremmin, otti jotenkin herkemmin kontaktia, mutta tietysti se on niin, koska arjessahan vaadin siltä katsekontaktia melkeinpä koko ajan.

Olikin hyvä, että harjoiteltiin seuraamista, kun meillä nuo vastaantulijat kiinnostaa niin, että korvat menee kiinni. Toisin tänään kun käveltiin parkkikselta kotiin ja pari collieta tuli vastaan niin tuo päästi ihme ininän. En oikein tajunnut mikä se oli. Kaiketi Magilla oli jäänyt kaverinappi on-asentoon ja kävi vielä kierroksilla. Nämä koulutuspäivät tuntuvat vievän mehut eniten multa. Magia ne vaan rauhoittaa ja tuo nukkuu paremmin, mutta mä tunnen olevani loppuunajettu. Johtunee siitä, että menen suoraan töistä ja kun pääsen kotiin, joudun yleensä suoriltaan siivoamaan - milloin tölkkisilppua, pissatippoja (tassuista siirtyneitä) tai vastaavaa. Sitten onkin kiljuva nälkä ja vedän leipää kuin en olisi ikinä ruokaa nähnyt. Loppuilta olen kuin kituva lahna ja löhöän sängyssä.

Täytynee yrittää taas rauhoittumisharjoituksia itselle ja toivoa, että huominen menee paremmin ja ettei esteet ole eteisessä vastassa ja loppukin sänky tuhottu. Kyllä hiukan sydän syrjällään olin, jos Magi olisi teurastanut Manun ja Patun. Jos positiivisia puolia hakee, niin ainakin tuo on lopettanut sen älyttömän ulvo-haukkumis-shown'sa. Toistaiseksi. Nyt on taas vaan haukkunut postia ja leikkiessään.

Kop kop, koputan puuta.

- M.

Oltiin viikonloppuna hurvittelemassa Marian & Co:n kanssa hiekkakuopilla. Oli ihan mahti ilma ja lämmin! Tosin tuli äkkilähtö takaisin sivistykseen, kun Mimi paikansi kyyn ihan lähellä ja tuli kiire kerätä koirat. Mimi kun sulki korvat siinä kohtaa. Se oli elementissään.

Vuodatus näköjään vähän pilasi kuvien laatua, mutta olennaisin tulee esille.

Kerättiin huomiota Ikean uusilla talotonteilla, kun joku perhe pyöräili ohi ja harjoittelin Magin kanssa katsekontaktia samaan aikaan kun äiti heitteli Daralle keppiä. Miehen mukaan oli kuulemma elämää suurempi juttu, kun 12 viikkoinen pentu pysyi paikallaan, eikä rynnännyt luokse. Nauroin makeasti. Voi kun se toimisikin aina! Lenkeillä Magi nimittäin kiskoo remmi kireällä kaiken vastaantulevan luokse. Eikä mulla ole aina nameja mukana, kun ne on sellainen ehtyvä luonnonvara.

Oon pistänyt merkille, että iltaisin Magi vähän pöhisee ihmisille. Sellaisella "milläs asioilla sitä ollaan" asenteella. Äskenkin käytiin pihalla ja rapun edessä seisoi tyttö pyörän kanssa niin pari kertaa haukahti sille. Sain puoliksi raahata ja maanitella sen ohi. Kun oppisin tajuamaan tuon mielenliikkeitä. Toisina päivinä saa ohi mennä vaikka 80-luvun rekka ja toisina päivinä pelkkä lintu aiheuttaa reaktion. Hölmö mikä hölmö.

Kynsienleikkuussa edistyttiin vähän. Tein sellaisia hämäysjuttuja, että nypin omilla kynsillä toisen varpaita ja ihmettelin ääneen, kun se kiljui. Magi tajusi siinä kohtaa itsekin, että "hups ei tapahtunutkaan mitään" Kolme tassua sain leikattua taukojen kanssa, vähiten huutoa tähän mennessä, mutta takatassut on muutenkin haastavat kun mulla ei ole kuin kaksi kättä ja pyörivä pentu. Edistyttiin silti. Tänään ollaankin sitten vaan löhöilty.

Magi nykyään useimmiten pidättää öisin ja herättää aamuyöstä 5-6 välissä pihalle. Käydään tarpeilla ja kömmitään takaisin nukkumaan, tuokin menee uristen omalle pedilleen ja huokaisee syvään. Yleensä me vielä pari-kolme tuntia nukutaan, ennen kuin on uudestaan hätä ja nälkä.

Huomenna työpäivä ja sitten onkin vappu ja vapaa. Huoh, mieluiten olisin pitänyt pitkän viikonlopun. Menin herkkänä hetkenä lupautumaan avuksi. Enpä usko, että huomenna hirveästi porukkaa onkaan liikenteessä, kun osalla nimenomaan on se pitkä viikonloppu.

- M & M

Otsikon mukaisesti tänään oli ensimmäinen kerta koulutuksessa. Pääsin töistä vähän aikaisemmin, joten aikaa oli riittämiin. Isä toi Magin työpaikalle, jossa kerättiin huomiota ja rapsutuksia. Ajelin ukon perässä Kaarinaan ja käännyin ajatuksissani liian aikaisin rampista. Ylimääräinen lenkki, mutta onneksi oli aikaa. Seistiin pihallakin vielä hyvän tovin ja totesin, ettei isä osaa edelleenkään komentaa. Se sanoo hyvin pehmeästi "ei hypi ollenkaan" Ihan niin kuin Magi kuuntelisi. :D Ja siinä suhteessa se on ihan samanlainen kuin äiti, että kuulemma rähisen liikaa koiralle. No, hyvin Magi tottelee, välillä sille vaan täytyy kiroilla. En uskalla edes ajatella, millainen ongelmapesäke se olisi, jos kokeilisin herkkää linjaa.

Istuskeltiin sisällä ja odoteltiin koulutuksen alkua. Oli kiva, että pentuja oli paljon eri rotuisia: pari jackia, ranskis, kultis, lapinkoira (<3), maltankoira ja shipperke. Sitten oltiin me. :D Mä lähdin avoimin mielin koulutukseen, kun tähän mennessä olen kokenut ainoastaan Johanna Tammialan menetelmät toimiviksi. Heti alussa kosahti ensimmäinen laiva jäävuoreen, kun kouluttaja sanoi, että meidän pitää leikittää koiria ilman nameja tai leluja. Tietäänhän sen mitä siitä tuli. Magi ei tajunnut yhtään, näykki vaan hulluna kädet vereslihalle ja pyöri silmät tutkalla. Joopa. Lopetin aika nopeasti, kun rupesi iho menemään rikki. En muutenkaan tykkää opettaa koiraa leikkimään käsien kanssa.

Ja mun mielestä pitäisi saada koira rauhoittumaan. Mä laitoin hihnan jalan alle niin että se oli vähän kireä. Ei mennyt kauan, kun Magi antautui ja meni makaamaan. Ei tosin rentoutunut kokonaan, mutta olipahan paikallaan. Näin meille opetettiin silloin kun kävin Daran kanssa pentukoulua. Mä en oikein käsittänyt, miksi piti saada pentu riekkumaan. Magilta oli aika nopeasti paukut loppu. Sitten piti opettaa palkkasana (joka on meillä "jes", en viitsinyt käyttää nami-sanaa koska se on periaatteessa sama kuin magin nimi) ja taas opettaa koira seuraamaan kättä. Okei...en yritä leuhkia tai mitään, mutta kontaktin opettaminen on helpompaakin eikä siihen tarvita sotkea käsiä mukaan. Huoh...toivottavasti en maksanut itseäni kipeäksi turhan takia. En haluaisi olla näin pessimistinen, mutta jotenkin jäi vähän ikävä maku suuhun. Lapinkoiran omistajalta kuulin myös että se oli kans huutanut välillä pienenä, mutta mennyt ajan myötä ohi. HALLELUJA miten helpottavaa kuulla. Mehän otettiin hiukan takapakkia taas ja Magi on silloin tällöin vähän ulvonut. Tänäänkin mutta huomattavasti vähemmän eiliseen verrattuna.

Lopuksi koirat sai temuta keskenään. Magi ei hirveästi jaksanut muiden kanssa leikkiä, paljon vähemmän kuin yleensä Daran kanssa. Enemmän se tutkaili ympäristöä ja kävi juomassa. Lapinkoiran (Hilla, aivan ihana otus) kanssa jaksoi vähän painia ja röhkiä, samoin kultsin kanssa - se olikin aika villi tapaus.

Pihalla oli hauska ylläri, kun kuulin yhtäkkiä "moi" huudon. Islispojujen emäntä seisoi juniorikoiransa kanssa pihan perällä. Mentiin sinne juttelemaan ja Magi selvästi muisti Sonyn, koska se yritti sahata karkuun. Sony kun on lievästi innokas. ;) Pikkuinen siedätyshoito niin kyllä se ohi menee. Mä luulen kyllä, että osa syy Magin haluttomuuteen oli yksinkertaisesti väsymys ja yliannostus. Laitoin natikan autoon ja se simahti samantien takapenkille.

Mulla oli niin törkeä nälkä että kävin Hesen kautta hakemassa itselleni iltapalaa, vaikka käytännössä siihen ei ole varaa. Mutta ajatuskin jostain nihkeästä leivästä ei innostanut, vaikka verensokeri oli punaisella. Muuta mulla ei sitten ollutkaan. Päästiin kotiin ja vedin safkat niin nopeasti naamaan että luulin tukehtuvani. Nyt väskättää ihan kiitettävästi. Huomenna on tikkienkin poisto edessä (multa leikattiin siis luomi päästä) ja pitkä iltavuoro. Eikä viikonloppu ole sen hauskempi kun on PAKKO tehdä koulujutut pois päiväjärjestyksestä. Toivottavasti saisin Magin päivähoitoon äidille, niin saisin rauhassa keskittyä. Neiti kun tykkää piipittää kun tulee tylsää ja mulla katkeaa ajatus...niin kuin useasti tämänkin kirjoituksen aikana. :D

Onneksi kohta pääsee nukkumaan.

- M & M

Sain tuossa jokunen viikko takaperin (islispojujen kirjanpitäjältä) haasteen, jonka jätin toteuttamatta, mutta kiireettömän aamun kunniaksi päätin tehdä. Katsotaan osaako peruspessimisti-pingviini tehdä listaa.

Kerro (ilman materiasyyllisyyttä), mitkä viisi tavaraa/asiaa ostaisit, jos sinulla olisi kaikki maailman rahat.

1. Isomman asunnon. Kaksion. Sellainen 40-50 neliötä olisi aika hyvä ja iso parveke tai terassi ilta-auringon kanssa lähempänä äitiä ja Mariaa. Mieluiten puutalo, se on ikuinen haaveeni tai sitten rivarinpätkä. En jotenkin viihdy täällä ghetossa, vaikka hyvät ulkoilureitit onkin ja hiljaiset naapurit. Kyllä täällä nyt asuu, mutta ensi vuonna...muutoksen tuulet puhaltaa taas.

2. Matkustaisin Malediiveille. Jäävuorenhuippuni, extrakallista luksusta keskellä maanpäällistä taivasta. Sinne mä vielä joskus menen vaikka pää kainalossa. Ongelma on vain se, että joko mun pitää hankkia pankkilaina tai säästää puolet elämästäni.

3. Antaisin läheisille niin, että ne pärjäisivät vuosiksi eteenpäin. Saisivat laskut ja velat maksettua ja tehtyä mitä mielii. Niin ja maksaisin tietty oman velkakierteen pois.

4. Suklaatehtaan. Ei tarvine perusteluja? ;D

5. Piilopirtin jostain Lapista, jonne karata kun arki alkaa painaa ja pomo vituttaa.

Olen oppinut, että tärkein asia koiran kanssa ja ylipäänsä elämässä on se, ettei etene liian kovalla vauhdilla ja vaadi mahdottomuuksia. On ymmärrettävä, että se on vasta vauva ja opetteluvaiheessa - pennulle kaikki on uutta ja jokin meille normaali asia on pennulle kauhistus. Ymmärrän tämän järjellä, tunteella en sen sijaan yhtään mitään. Olen turhautunut ja syytän itseäni pahimmilla keksimilläni nimillä.

Ensinnäkin, myönnän avoimesti, että kynsienleikkuu, harjaaminen yms. perushoidon opettelu on jäänyt retuperälle. Olen niin kovasti keskittynyt siihen, ettei tuo juokse tunnin välein lehdellä (tai vaihtoehtoisesti ulkona), ettei se huuda sisällä, vedä hihnassa, temppuile vastaantulijoita kohtaan, totutella ääniin ja kaiken tämän lisäksi olen yrittänyt pitää stressinkyllästämän arjen kasassa. Nyt on huomattu, että kynsienleikkuu on yksi iso perkele. Jessuksen Äiti Maria millainen huuto siitä seuraa! Otin tänään missioksi leikata Magin kynnet itse, vaikka yleensä olen delegoinut homman Marialle. No, edellisestä (epäonnistuneesta) kerrasta on helvetisti aikaa, joten vituiksi meni tämäkin. Etutassut menivät jotenkuten pienen piippailun ja rimpuilun kera, mutta takatassujen aikana rymisteltiin kunnolla metsän puolelle. Jokaisen kynnen kohdalla mahtava kiljunta ja karjunta, rimpuilu ja örinä. Naapurit varmaan luulivat mun hakkaavan sitä. Minä itse, kyyneleet silmissä ja yrittäen pitää tärisevät käteni aloillaan, itseni ja koiran rauhallisena, leikkasin loputkin, vaikka pahaa teki. Magi laski alleen.

Danten sanoin: Pitkä matka on helvetistä ylös valoon. (anteeksi pessimistisyyteni)

Tilanteen mentyä ohi ja minuuttien kuluessa otin pennun aina uudestaan syliin selälleen ja nypin tassuja ja hiplasin kynsisaksilla. Kehuin ja syötin namia aina kun se oli iisisti, toruin päättäväisesti mutta rauhallisesti kun venkoili. Koska meillä meni noin huonosti, otan missioksi sen, että joka ilta nypin sen tassuja. Magihan antaa mun pitää sitä selälleen sylissä ja heilutella tassuja, mutta vain jonkin aikaa. Huoh. No, eipähän tästä voi ketään muuta syyttää kuin itseään. Sehän tässä pahinta on. Ja mussa on sen verran ylpeyttä jäljellä, että pystyn myöntämään virheeni. Oma vika, oma moka. Onneksi korjattavissa. Sainhan mä tuon hiljaiseksi yksinäänkin, vaikka epäilin sen vain pahenevan. Nyt tuli neljäs kerta, jolloin ei ole ulvonut yhtään, ainoastaan haukkunut vähäsen rapun ääniä.

Tavoite: kynnet iisisti ja harjaus (Magi ei malta olla paikallaan ja mulla ei ole muuta kuin tuollainen karkea raspi...aika huono pennun opetteluun, se meni sentään huimasti paremmin)

Pienenä aivojumppana ja positiivisena vahvistamisena opetin sen antamaan tassua ja menemään maahan. Jälkimmäistä täytyy vielä hioa, mutta tassun antaminen sujuu mutkattomasti. Lisäksi opetin Magin odottamaan ruokakupille lupaa ja sen saa vain katsomalla silmiin. Eikä kupille rynnitä.

Tavoite: maahanmeno

Ilmoitin meidät torstaina alkavaan pentueskariin, en olekaan muistanut mainita asiasta. Ajattelin, että parempi niin kuin miesten tyylillä (ensin kootaan lipasto ja sitten luetaan ohjeet) Eikä Magille tee ollenkaan haittaa päästä sosiaalistumaan koiralaumaan, vaikka se koostuukin pennuista. Tuleepahan kunnolla häiriötreeniä. Sitä me todella tarvitaan.

Morkkis on siltikin huikea. Laitoin alakertaan kiinnittämääni lappuun ps. merkinnän, jossa kerron hysteerisen huudon johtuvan kynsienleikkuu harjoituksista. Magi kun muutenkin on yltiömääräisen herkkä kivulle ja kaikelle ylimääräiselle, mistä HÄN ei tykkää, kaikkeen protestoidaan äänellä. Hyvä luoja...se ei tosiaan ole kaunista kuultavaa. Daran kanssa ei pentuna ollut vastaavanlaisia ongelmia, en tiedä, miksi se on Magille niin tabu vaikka käytetään samoja metodeja. No, koiratkin on yksilöitä. 

Olen mä silti tosta nappulasta ylpeäkin. Eilen, kun oli superlämmin päivä, niin lähdettiin hikoilemaan metsään (mulla oli taas liikaa päällä) ja tiellä tuli vastaan jackrusseli omistajapariskunnan kanssa. Sanoin vaan "Magi katso" ja pentu tuli eteen huimalla hypyllä ja istahti. Nami suuhun. Kuulin kuinka jackin omistajat sanoi "uskomatonta! ei ole totta" ja sitten ne kehui Magia kauniiksi. ^_^ No onhan mun pikkutyttö aika nätti - sillä taitaa vaan korvat nousta pystyyn :/ Harmi, olisin toivonut border-mallisia korvia kerrankin.

Ei tässä muu auta kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja rämpiä suosta ylös. Kyllä se siitä, kuten aina, mä tiedän. Nyt just ei vaan lohduta. Huomenna sitten aloitetaan alusta.

- M.

Laiskanpulskea sunnuntai. Maha täynnä lohta, salaattia ja saaristolaisleipää sekä valkosuklaajätskiä. Kierrettiin äidin kanssa Saaristolaismarkkinoilla ihmettelemässä vilinää ja vilskettä sekä vuosi vuodelta röyhkeämmäksi käyviä ihmisiä ja nousevia hintoja. Ilma oli kuin morsian ja vaikka mulla oli takin alla pelkästään ohut huppari niin pieni hiki kihosi silti ylähuulelle.

Mutta on mulla muutakin asiaa, ettei tämä käänny ruokablogin puolelle - vaikka en sitä pahakseni pistäisikään. Magi on nimittäin nyt kolme kertaa peräkkäin ollut hiljaa kotona. Lukuunottamatta muutamia haukahduksia, todennäköisesti Magi on nukkunut lempparipaikallaan naulakon alla ja kuullut jonkun kulkevan rapussa. Ja mitä näitä muita normaalia elämisen ääniä onkaan. Siitä en todellakaan ota pahakseni tai stressaa, mielestäni tuon ikäisen pennun kuuluu pöhistä vähäsen ja kuuluhan se sakemannin luonteeseekin ilmoittaa epäilyttävistä äänistä. (Sivuhuomautus: nyt on niin lämmin että avasin parvekkeen oven sepposen selälleen ja arvatkaapa näkyykö koirasta enää hännäntupsuakaan? siellä se peuhaa narupallon kanssa.) Perjantai-lauantai välisenä iltayönä käväistiin ulkona viimeisellä pissalla ja naapurin umpiluu-idiootti oli beagle/ajokoira/whateverin kanssa pihalla. Magi hiukan pöhähti niille, mutta hiljeni käskystä. Idiootti sen sijaan tiedusteli sanatarkasti: "Mitenkä vanha se NYT on?" Laskee varmaan saatana päiviä siihen, että Magi rokotetaan ja hän saa päästää yli-innokkaan, neuroottisen rakkinsa tuon niskaan. Mua rupesi niin paljon raivostuttamaan, että oli pakko palata sisälle. Jumalauta! Kuinka joku voi olla noin tyhmä!? Muutenkin sillä on niin pelottava pakkomielle koko ajan kytätä ja änkeä samaan paikkaan. Mihin kiveen on kirjoitettu, että sitten annan niiden haistella? Vähän hirvittää, että parin viikon päästä se ei jätä meitä ollenkaan rauhaan.

Ja nyt kun vauhtiin pääsin, niin vuodatan samalla, että MIKÄ PERKELE siinä on, että pennun nähdessä on pakko pysähtyä lepertelemään ja kyselemään VARSINKIN jos selvällä suomella sanon, että menkää ohi kun mä koulutan tätä. Magi on alkanut kiinnostua kaikista ohikulkevista tyyliin pyöräilijä, hölkkääjä, koira, lastenvaunut ja kiskoo ja pomppii niiden luo. Niin että jos ette halua, että se hyppii teidän päälle 20kilosena, antakaa mun tehdä duunini ja kävelkää ohi! Se ei ole vitsi! Mä tylytin eilen yhtä äidin naapuria, kun se tuli (katsekontaktilla, kyyryssä, muovikassien kanssa Magia kohti) ja kysyin, että ilman lupaako meinasit siihen koskea? En mäkään mene toisten autoja hiplaamaan, että vitsi kun on nätti Nissani.

Eilen, kun oltiin Marian & lauman kanssa metsässä pari tuntia telmimässä kirpeästä ilmasta huolimatta (oli muuten aika väsynyttä sakkia sen jälkeen kotona) ja saatettiin se takaisin autolle, niin joku mies jäi kultaisennoutajansa kanssa tielle seisomaan. Koira meni maahan makaamaan ja mies yritti - todella vakuuttavasti - saada koiraa liikkeelle. Mä pidin Magilla katsekontaktia yllä ja päätin, etten liiku mihinkään, ennen kuin se lähtee. Tiesin nimittäin tasan tarkkaan miten siinä olisi käynyt, jos olisin yrittänyt lähteä ohi. Koira olisi tullut salamana niskaan ja mies olisi päästänyt fleksin pitkäksi nimim. muistan Daran kanssa pienenä vastaavan tilanteen. Kiroilin siinä aika kovaan ääneen ja äiti hyssytteli. 

Muuten oli kyllä mahtihuikea päivä, mutta nämä piittaamattomat koiranomistajat oikeasti rassaa. Ne, ketkä eivät kysy mitään, vaan päästävät koiransa suoraan päälle. Ilmankos niitä remmirähjääviä koiria on joka kadunkulma täys ja Magista ei todellakaan tehdä sellaista. Olen henkisesti valmistautunut siihen, että parin viikon päästä saan uhkailla umpiluu-idioottia sillä, että potkaisen sitä koiraa, jos se yrittää lähelle. Enkä edes ylireagoi, ette ole nähneet, minkälainen tyyppi se on. Klassikkona sen suusta tulee "ei tämä tee mitään", jep ei varmasti, mutta miksi koirassani on hampaanjäljet ja verta?

Jottei ihan negatiiviseksi mene, niin parhain lauantai vähään aikaan. Magi jaksoi hienosti konkareiden mukana hillua metsässä ja intoutui jopa vähän Daran kanssa leikkimään - tai päinvastoin. Dara ei vaan vielä oikein tajua, ettei Magi oli kovinkaan iso ja sitä sattuu sellainen remuaminen. Sisällä Magi jaksoi vielä hiukan yrittää könytä toisen viereen nukkumaan, mutta Dara nakkasi sitä aika nopeasti. Mun mielestä se on hyvä, että Magi oppii rajansa. En mäkään koko ajan jaksa, kun se roikkuu lahkeissa.

Olin äidin luona yötä ja tullessani kotiin jänskätti vähän taas jättää Magi yksin. Ihan huoletta voin lähteä huomenna töihin. Luotan pentuun nyt 75%. Törmäsin naapureihinkin. Ne eivät ole kuulemma vieläkään kuulleet mitään. Uskomatonta! Ja välillä tuo huutaa niin, että heikompaa hirvittää.

Nyt peuhaamaan höyryt ulos ja sitten ilta leffan ja poppareiden parissa.

- M & M.

Magi ei arvostanut, kun Dara välillä komenteli sitä.

Mutta kyllä se siitä hellyydeks muuttu.

Tytöt nautiskeli metsän antimista...

Kenellä on nami!?

(kuvien pashalaatu johtuu kännykästä)

Toinen naurettavan lyhyt päivitys MUTTA asiapitoinen:

Magi oli toisen kerran peräkkäin hiljaa! Lukuunottamatta oletettavasti
postisedälle osoitettua haukahdusta ja lelujen kanssa möyhyämistä.

Ei kai...? Voi jehna! Taidan posauttaa valmistujaispileisiin suunnitellun
skumppapullon auki.

- M & M the wonderdog

Siis voiko olla mahdollista, että tuo oikeasti on ollut hiljaa tänään 7 tuntia!?

Ei mulla muuta.

- M.

Eilinen blogimerkintä piti lähteä otsikolla "paska, paskempi, maanantai", mutta olin niin vittuuntunut koko maailmankaikkeuteen, että katsoin parhaaksi jättää julkaisematta. En todellakaan ollut Polly Anna, vaan teksti oli sen mukaista. Herkimmät olisivat saattaneet ymmärtää sen niin, että vihaamalla vihaan Magia ja haluan eroon siitä. Mä olen sellainen ihminen, että kun suutun tai kiivastun jostain, sanon juuri sen, mitä mieleen ensimmäisenä tulee (tai tässä tapauksessa kirjoitan) enkä yhtään ajattele miltä se kuulostaa muiden korviin. Juurikin tästä syystä on monet väärinkäsitykset jouduttu oikomaan, kun porukka on luullut, että kärjistettynä hakkaan pennusta ilmoja pihalle.

Ei. Todellakaan ei. Pahimpina hetkinä saatan karjua enemmän ja ottaa kovemmin kiinni, mutta sen jälkeen tulee hirveä morkkis ja tilanteen mentyä ohi hyvitän Magille kaiken. Eilen oli joku ihme kohtaus neidillä. Se oli käytännössä katsoen huutanut koko päivän oikein kunnon volyymilla. Lyhyissä jaksoissa, mutta huutanut kuitenkin. En tiedä miksi ja se on tässä pahinta. Päivä oli kuten kaikki muutkin ja Magi jäi iloisena touhuamaan namikongin kanssa. Kuuntelin vielä oven takana, ettei mitään muuta kuulunut ja lähdin töihin. Eilinen oli tuntien määrältä korkein eli 7 ja se huolestutti eniten. Joka tapauksessa, kuunnellessani nauhaa läpi mua rupesi itkettämään. Ei helvetin helvetti, oli eka ajatus. Kaikki tämä työ, menikö se hukkaan? Mikä tää juttu on? Äiti rauhoitteli ja höpisi omiaan, mutta se suututti vielä enemmän. Ajoin äidin kotiin tiuskien ja huutaen ja tehden hurjia ohituksia. Se kiljui mun kyydissä.

Kotiin päästyä pelkäsin valmiiksi tätä päivää. Joten, aamulla vein koiran metsään, mutta se päätyi hyvin nopeasti remmiin, kun rupesi hyppimään takajalkoja vasten, enkä saanut sitä kuuntelemaan. Kiersin pari omakotitaloa ja tulin kotiin. Lähdin töihin siten, että Magi teki pesää ja jätin sen touhuamaan ison luun ja kongin kanssa.

Ukko tuli hakemaan töistä avaimet. 14.15 se ilmoitti, että oli ollut tunnin Magin kanssa ulkona, mutta neiti ei ollut tehnyt kakkosta. Magi oli rupeamassa nukkumaan ja hän odottelee hetken. 14.50 laitoin viestiä, että missä se on. Vastauksena, että lähtee lähi-aikoina. MITÄ VATTUA? Laitoin takaisin, että Magi herää kohta muutenkin. Ja sitten kun olen saanut selvittyä asiakkaista, se on käynyt nakkaamassa avaimen ja soitan sille perään.

Puhelu meni jotenkin näin: 
M: "Siis heräskö se sillon kun lähdit?" 
U: "Joo."
M: "Kävitkö sä sen kanssa ulkona?"
U: "En."

Maisa kilahtaa.

M: "Mitä vattua? Miten niin et? Totta kai sen kanssa pitää käydä voi jumalauta nyt se ainakin huutaa ja siellä on paskat varmaan pitkin seiniä."
U: "En mä tiennyt itsestäänselvyyksiä kun ei ole koskaan ollut koiraa."

JÄRKI ÄLÄ JÄTÄ. Luulisi kellojen hiukan soivan tossa kohtaa. Mä olin ihan raivona viimeisen tunnin ajan ja kotiin tultua jähmetyin rappikseen. Magi ulisi täysillä keuhkoilla, raapi ovea ja haukkui. Siinä mä seisoin, kuumissani, uskaltamatta edes hengittää ja odotin. Laskin sekunteja. Se vain jatkui. En tiedä, kuuliko Magi mun tulevan, aistiko se, oliko se tylsistynyt vai mitä hittoa siinä tapahtui, mutta 10 minuutin seisoskelun jälkeen rohkenin mennä sisälle. Jep, kuten arvelinkin. Das sheissea oli lehdellä ja lattialla, kun neiti oli luistellut sen yli. Helvetin kiva.

Mä olin kiukkuinen vielä ulkonakin ja raahasin yli-energistä nappulaa pitkin katua. Joku pikkutyttö kysyi saako silittää ja tiuskaisin sille kieltävän vastauksen. Muutenkin rassaa toi naapurin beaglen omistaja. Sillä on joku halvatun pakkomielle tunkea aina samaan paikkaan jossa me ollaan. Esim. eilen aamulla, kun olin ulkona (kirj.huom. en ole aamu-ihminen) Magin kanssa ja jäätiin seisoskelemaan tien varteen niin eikö tämä välkky päätä tulla JUURI SIITÄ POLUSTA (kirj. huom. siinä menee toinen polku puun toiselta puolelta) sen neuroottisen rakkinsa kanssa ja sitten sopottaa "ei vauvaa ole rokotettu vielä älä mene sinne" Samaa se tekee pihalla. Viimeksi oikein pisti hölkäksi, kun mä olin menossa ovesta sisään. Vattu se voi olla ihan varma, ettei se piski tule lähelle, vaikka Magi olis suojakuplassa.

Kotiin päästyä rupesin siivoamaan ja pidättelin itkua. Magi touhusi ympärillä ja tönäisin sen kauemmas. Laitoin kaikki valmiiksi ja kömmin sänkyyn kuuntelemaan nauhaa. Muuten hiljaista, mutta tosiaan tuo viimeinen vartti oli outo. Ehkä se sitten kuuli mut? Onko ehdotuksia? Lohdutuksia? Selkääntaputtelijoita? Koska nyt kaivattais vähän rohkaisevia sanoja, että se on ohimenevä vaihe ja tuo lopettaa sen ennen kuin ehtii kunnolla alottaakaan.

Hetken mökötettyä liu'uin takaisin alas ja annoin Magin tulla syliin. Paijasin sitä niin hyvin kuin teräviltä hampailta kykenin. Magilla on vähän eri käsitys hellyydenosoituksista.

Nyt on kuitenkin fiilis parempi. :)

Ja vaikka Magin kanssa arki on välillä tosi raskasta, hyvät hetket vetää huonojen hetkien yli. Täytyy vaan edelleen opiskella olemaan neidin kanssa, se kun on totaalisen erilainen verrattuna aikaisempiin. Siksi mulla onkin sormi suussa - useampaan otteeseen.

Cheers, M.